Muistokirjoitus tai myynti-ilmoitus. Päättäkää itse, kumpi

30 vuotta sitten, vuonna 1988 heinäkuussa lähdin ensimmäistä kertaa omatoimisesti ihmettelemään maailman menoa Keski-Eurooppaan. Suomi eli vielä tuolloin hyvin agraarisessa ja perusteollisessa yhteiskunnassa. Pieniä maatiloja ja kotieläintiloja oli paljon. Alueilla oli omat osuusteurastamot ja -meijerit, joiden kautta lähes kaikki maataloustuotteet kulkivat ihmisten ruokapöytiin. Pieniä kauppoja ja esim. leipomoita oli satoja, jopa muutama tuhat.

Elettiin muuttumattomuuden aikaa, sanoisinko neuvostoliittoa.

Maataloustuotteiden, polttoaineiden ja monen muun hyödykkeen hinnat päätettiin Helsingissä hallinnon ja edunvalvonnan kesken.

Sitä olit, mihin olit sattunut syntymään. Ainoa nähty tapa päästä irti vanhasta oravanpyörästä, oli ponnistella koulussa akateemiseen loppututkintoon asti ja hakeutua maalikyliin hyvään virkaan.

 

Keski-Euroopassa löysin täysin erilaisen yhteiskunnan. Sekin eli toki varsin muuttumattomassa tilassa. Toiminta oli kuitenkin toisenlaista, ihmislähtöistä. Joka kylässä oli monenlaista toimeliaisuutta. Oli oma majatalo, kapakka, panimo, teurastaja, mylly, leipomo, viinitiloja, juustoloita, kauppoja… Maatiloilla kasvatettiin laajasti erilaisia tuotteita myyntiin ja omaan käyttöön. Erilaista pientä yritystoimintaa oli paljon ja erilaisia tuotteita tehtiin oman kylän, maan ja vientitarkoituksiin. 

 

Vaikka keskemmällä Eurooppaa elettiin myös muuttumattomuuden aikaa, elettiin siellä kuitenkin jollain tavalla minun unelmaani. 

Tuolloin syntyi oma näkemykseni siitä, että miten haluan elää ja toimia. Haluan tuottaa omat raaka-aineeni ja jalostaa ne elintarvikkeiksi ihmissille, kaupoille ja ravintoloille jotka tunnen ja joiden asiakkaat tuntevat minut. En ollut ollenkan pahoillani siitä, että suomalaiset päättivät liittyä samaan yhdistykseen suurimman osan eurooppalaisia kanssa. Kuvittelin ja toivoin, että nyt alkaa meilläkin sellainen vapaus, että ihmiset saavat alkaa toteuttamaan omaa itseään ja yrittämään sillä alalla, jonka kokevat itselleen mieleiseksi.

 

Mitä tein? Astmaatikkona en voinut jatkaa isäni pitämää jalostussikalaa josta keskellä kylää sijaitsevan tilani naapurit olivat ilmeisen tyytyväisiä. Aika pian loin itselleni tavoitteen. Jatkan isäni aloittamaa perunan viljelyä ja äitini harrastuksena pitämää lampaankasvatusta perusmaajussina. Siemenperunan viljely loppui kuitenkin aika nopeasti kun teollisuus keskittyi ja  muutti Rengosta kauemmas ja siellä oli jo omat siemenviljelijät olemassa. Lammaskasvatusta kehitin neljä vuotta kunnes Suomen liittyessä EUn jäseneksi koitti teurastamolle mahdollisuus jättää sellainen marginaalinen tuote valikoimasta pois. Karsiminen tehtiin tuottajahinnan nollaamisella.

 

1995 tein yhden elämäni isoimmiksi osoittautuneista virheistä kun päätin, että osaanhan minäkin nämä lampaat hoitaa lihana asiakkaiden pöytiin ravintoloiden ja kauppojen kautta. Perustin pienteurastamon jossa teimme lihatuotteita omista ja lähialueen lampaista Aitoon ja Tampereen välille kaupoille, ravintoloille ja vähän myös myytiin suoraan asiakkaille. Tuosta ajasta on takaraivoon jäänyt takomaan ajatus siitä, että mitä myrkkyä ja kuinka ihmeen vaarallista tuotetta me ihmisille tuotetaan. Niin ankaraa oli se elintarvikevalvonnan herravalta, jota toimintaan kohdistui. Toimintaa kuitenkin jatkettiin. Kaikki omista eläimistä saatu tuotto käytettiin ostoeläinten maksamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Huhtikuussa 2006 elämä keskeytyi kun kesken poikimissesongin yhdestä meidän emälampaasta löytyi scrapien vasta-aineet. Löydös johti siihen, että juuri syntynyt evira hävitti meidän eläinaineksen ja meidän toiminta keskeytyi. Eipä hätää, olin tuolloin MTKn silloisen organisaation mukaisessa lihavaliokunnan lammasjaostossa ja tilanne oli sitä kautta tuttu ja tiesin, miten toimia. Eläimet hävitetään, paikat siivotaan, vahinko korvataan ja elämä jatkuu. Sinisilmäisyys iski vasta siinä kohtaa, kun tajusin, että julkisen toimijan tehtävä oli suoritettu kun eläimet oli hävitetty. Julkisella vallalla ei ollut, eikä ole vieläkään kassaa, jolla korvata yrittäjälle tällaisen massiivisen toimenpiteen vahingot. Korvausprosessi kesti neljä vuotta KHOta myöden ja arvaattehan sen, että kun vastapuolena on valtio, on alamaiselle jaossa pelkkiä hopeamitaleja. Laskemamme vahingon arvo oli satoja tuhansia euroja. Kaikkia asiaan liittyviä yksityiskohtia ei voi vieläkään avata, koska se vaikuttaisi joidenkin edelleen toimivien yrittäjien yritystoimintaan.

 

2012 aloin uudelleen jalostamaan elintarvikkeita tyhjilleen jääneissä tiloissa. Aluksi etsin vuokralaista tiloihin tekemään omia tuotteitaan. Kun en onnistunut löytämään vuokralaista, päätin etsiä yrityksen jolle voisin alihankintana tehdä tuotetta tai paria. Sekään ei onnistunut ja aloin oman tuotemerkin ja tuotannon pystyynjuoksemisen. Ajattelin, että nyt keskityn tekemään kauppaa kauppojen kanssa koska teen tuotteita edullisemmasta materiaalista ja tarvitsen isomman tuotantomäärän. Raaka-aineena oli peruna. 

 

Luettelen seuraavaksi erilaisia tahoja joiden olen jossain vaiheessa luullut olevan olemassa sitä varten, että maaseudulla voisi yrittää muutakin kuin perusmaataloutta, että maaseudulle nousisi uutta innovatiivista yritystoimintaaa, että maaseudulla olisi mukava ja ylipäätään mahdollista elää. Luettelojärjestys ei perustu mihinkään ja on puutteellinen. Maa- ja metsätalousministeriö, mmm.n läheltäparempaa.fi kampanja, Evira, MTK, Aitojamakuja-valtakunnallinen maaseudun kehittämisen koordinointihanke. Parasta pöytään Pirkanmaalta- alueellinen maaseudun kehittämishanke, AVIt, ELYt, Leader-organisaatiot, Sitra, ELO-säätiö, Pro-Agria, nimeämättömät muut hankkeet. Kaikissa näissä ja monissa muissa julkisilla varoilla pyörivissä organisaatioissa on ihmisiä kuukausipalkalla kehittämässä maaseudun elinvoimaisuutta. Samaan aikaan muutama sata kaltaistani pientä yrittäjää kituu itse tykönään kanssani saman ongelman parissa. Meillä on hienot tuotteet, tuotantoon tehdyt investoinnit, palava halu tehdä enemmän tuotteita, säännöllinen maksuposti sovittuna rahoittajan kanssa vieraan pääoman lyhentämiseksi mutta… 

Tämä yhteiskunta ei ole pätkääkään kiinnostunut meistä, meidän hyvinvoinnista, meidän tuotteista. Meidät on kapeine hartioinemme jätetty täysin yksin. Koen sen nyt kovin konkreettisesti ja tunnen tilanteen jo 12 vuoden takaa. Väittäisin siis, että tiedän, mistä puhun. 

 

Suomeen on luotu järkyttävä elintarvikeputki, jota pitkin maaseudun maataloustehtaissa tuotetut maidot, viljat, lihat ja juurekset kulkevat harvan teollisen yrityksen ja muutaman kauppaketjun kautta muonankuvausmassana kaikkien ihmisten ruokapöytiin. Toiminnan oheen on luotu raskas järjestelmä jolla jokainen jyvä pystytään dokumentoimaan hallintoalamisen ruokapöydästä vaikka kuinka kauas historiaan. Kontrollista ja byrokratiasta on tehty sellainen hyve, jota kierretään ylpeänä esittelemässä ulkomaita myöden.

 

Oma elämäni järkkyi kevättalvella 2017 kun pääsin tutustumaan Itävallan maaseutuuun. Retki oli tehty maaseudun kehittämishankkeen toimesta. Pienien yrittäjien kuskaaminen "ammattimatkoille" ulkomaille on ainoa toimenpide Suomessa, josta saa olla hyötyä julkisesti rahoitetuissa maaseudun "kehittämis"hankkeissa maaseudun yrittäjille.

 

Itävalta on kokolailla saman kokoinen maa kuin Suomi, suurinpiirtein sama määrä asukkaita ja olemme kuuluneet tähän Eurooppalaiseen yhdistykseen molemmat vuodesta 1995. Mitä siellä on tapahtunut erilailla? Siellä on taantuneita maaseutualueita nostettu uuteen kukoistukseen. Periaate on ollut, että kun on innovatiivisia, toimeliaita uusia ja vanhoja yrityksiä, niin alueetkin alkavat hengittää. Tästä linkistä löydät helposti paikalliset maaseutuyrittäjät ja heidän tuotteensa https://www.gutesvombauernhof.at/oesterreich.html#content_top ja tästä paikallisista raaka-aineista eri sesonkeihin sopivat reseptit https://www.regionale-rezepte.at/ 

 

Kolme vuotta sitten päätin, että kolmen vuoden sisällä saan oman tuotteeni myyntivolyymin sellaiseksi, että pystyn suoriutumaan ylläkuvatun historian synnyttämästä vieraan pääoman taakasta. Nyt huomaan siinä epäonnistuneeni ja on johtopäätösten aika. Jos joku sattuu olemaan tosissaan kiinnostunut hämäläisestä pienestä maatilalla toimivasta elintarvikeyrityksestä, jolla on persoonallinen tuote, myynti organisoitu, jakelukanavat toimii, tasainen mutta ei nykyisen yrittäjän tilanteeseen riittävä liikevaihto: Minuun voi ottaa yhteyttä Heikki Penttilä 0400504788. Nyt on hetki toimia, syksyllä sitä ei välttämättä enää ole.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu