Muistokirjoitus tai myynti-ilmoitus. Päättäkää itse, kumpi
30 vuotta sitten, vuonna 1988 heinäkuussa lähdin ensimmäistä kertaa omatoimisesti ihmettelemään maailman menoa Keski-Eurooppaan. Suomi eli vielä tuolloin hyvin agraarisessa ja perusteollisessa yhteiskunnassa. Pieniä maatiloja ja kotieläintiloja oli paljon. Alueilla oli omat osuusteurastamot ja -meijerit, joiden kautta lähes kaikki maataloustuotteet kulkivat ihmisten ruokapöytiin. Pieniä kauppoja ja esim. leipomoita oli satoja, jopa muutama tuhat.
Elettiin muuttumattomuuden aikaa, sanoisinko neuvostoliittoa.
Maataloustuotteiden, polttoaineiden ja monen muun hyödykkeen hinnat päätettiin Helsingissä hallinnon ja edunvalvonnan kesken.
Sitä olit, mihin olit sattunut syntymään. Ainoa nähty tapa päästä irti vanhasta oravanpyörästä, oli ponnistella koulussa akateemiseen loppututkintoon asti ja hakeutua maalikyliin hyvään virkaan.
Keski-Euroopassa löysin täysin erilaisen yhteiskunnan. Sekin eli toki varsin muuttumattomassa tilassa. Toiminta oli kuitenkin toisenlaista, ihmislähtöistä. Joka kylässä oli monenlaista toimeliaisuutta. Oli oma majatalo, kapakka, panimo, teurastaja, mylly, leipomo, viinitiloja, juustoloita, kauppoja… Maatiloilla kasvatettiin laajasti erilaisia tuotteita myyntiin ja omaan käyttöön. Erilaista pientä yritystoimintaa oli paljon ja erilaisia tuotteita tehtiin oman kylän, maan ja vientitarkoituksiin.
Vaikka keskemmällä Eurooppaa elettiin myös muuttumattomuuden aikaa, elettiin siellä kuitenkin jollain tavalla minun unelmaani.
Tuolloin syntyi oma näkemykseni siitä, että miten haluan elää ja toimia. Haluan tuottaa omat raaka-aineeni ja jalostaa ne elintarvikkeiksi ihmissille, kaupoille ja ravintoloille jotka tunnen ja joiden asiakkaat tuntevat minut. En ollut ollenkan pahoillani siitä, että suomalaiset päättivät liittyä samaan yhdistykseen suurimman osan eurooppalaisia kanssa. Kuvittelin ja toivoin, että nyt alkaa meilläkin sellainen vapaus, että ihmiset saavat alkaa toteuttamaan omaa itseään ja yrittämään sillä alalla, jonka kokevat itselleen mieleiseksi.
Mitä tein? Astmaatikkona en voinut jatkaa isäni pitämää jalostussikalaa josta keskellä kylää sijaitsevan tilani naapurit olivat ilmeisen tyytyväisiä. Aika pian loin itselleni tavoitteen. Jatkan isäni aloittamaa perunan viljelyä ja äitini harrastuksena pitämää lampaankasvatusta perusmaajussina. Siemenperunan viljely loppui kuitenkin aika nopeasti kun teollisuus keskittyi ja muutti Rengosta kauemmas ja siellä oli jo omat siemenviljelijät olemassa. Lammaskasvatusta kehitin neljä vuotta kunnes Suomen liittyessä EUn jäseneksi koitti teurastamolle mahdollisuus jättää sellainen marginaalinen tuote valikoimasta pois. Karsiminen tehtiin tuottajahinnan nollaamisella.
1995 tein yhden elämäni isoimmiksi osoittautuneista virheistä kun päätin, että osaanhan minäkin nämä lampaat hoitaa lihana asiakkaiden pöytiin ravintoloiden ja kauppojen kautta. Perustin pienteurastamon jossa teimme lihatuotteita omista ja lähialueen lampaista Aitoon ja Tampereen välille kaupoille, ravintoloille ja vähän myös myytiin suoraan asiakkaille. Tuosta ajasta on takaraivoon jäänyt takomaan ajatus siitä, että mitä myrkkyä ja kuinka ihmeen vaarallista tuotetta me ihmisille tuotetaan. Niin ankaraa oli se elintarvikevalvonnan herravalta, jota toimintaan kohdistui. Toimintaa kuitenkin jatkettiin. Kaikki omista eläimistä saatu tuotto käytettiin ostoeläinten maksamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Huhtikuussa 2006 elämä keskeytyi kun kesken poikimissesongin yhdestä meidän emälampaasta löytyi scrapien vasta-aineet. Löydös johti siihen, että juuri syntynyt evira hävitti meidän eläinaineksen ja meidän toiminta keskeytyi. Eipä hätää, olin tuolloin MTKn silloisen organisaation mukaisessa lihavaliokunnan lammasjaostossa ja tilanne oli sitä kautta tuttu ja tiesin, miten toimia. Eläimet hävitetään, paikat siivotaan, vahinko korvataan ja elämä jatkuu. Sinisilmäisyys iski vasta siinä kohtaa, kun tajusin, että julkisen toimijan tehtävä oli suoritettu kun eläimet oli hävitetty. Julkisella vallalla ei ollut, eikä ole vieläkään kassaa, jolla korvata yrittäjälle tällaisen massiivisen toimenpiteen vahingot. Korvausprosessi kesti neljä vuotta KHOta myöden ja arvaattehan sen, että kun vastapuolena on valtio, on alamaiselle jaossa pelkkiä hopeamitaleja. Laskemamme vahingon arvo oli satoja tuhansia euroja. Kaikkia asiaan liittyviä yksityiskohtia ei voi vieläkään avata, koska se vaikuttaisi joidenkin edelleen toimivien yrittäjien yritystoimintaan.
2012 aloin uudelleen jalostamaan elintarvikkeita tyhjilleen jääneissä tiloissa. Aluksi etsin vuokralaista tiloihin tekemään omia tuotteitaan. Kun en onnistunut löytämään vuokralaista, päätin etsiä yrityksen jolle voisin alihankintana tehdä tuotetta tai paria. Sekään ei onnistunut ja aloin oman tuotemerkin ja tuotannon pystyynjuoksemisen. Ajattelin, että nyt keskityn tekemään kauppaa kauppojen kanssa koska teen tuotteita edullisemmasta materiaalista ja tarvitsen isomman tuotantomäärän. Raaka-aineena oli peruna.
Luettelen seuraavaksi erilaisia tahoja joiden olen jossain vaiheessa luullut olevan olemassa sitä varten, että maaseudulla voisi yrittää muutakin kuin perusmaataloutta, että maaseudulle nousisi uutta innovatiivista yritystoimintaaa, että maaseudulla olisi mukava ja ylipäätään mahdollista elää. Luettelojärjestys ei perustu mihinkään ja on puutteellinen. Maa- ja metsätalousministeriö, mmm.n läheltäparempaa.fi kampanja, Evira, MTK, Aitojamakuja-valtakunnallinen maaseudun kehittämisen koordinointihanke. Parasta pöytään Pirkanmaalta- alueellinen maaseudun kehittämishanke, AVIt, ELYt, Leader-organisaatiot, Sitra, ELO-säätiö, Pro-Agria, nimeämättömät muut hankkeet. Kaikissa näissä ja monissa muissa julkisilla varoilla pyörivissä organisaatioissa on ihmisiä kuukausipalkalla kehittämässä maaseudun elinvoimaisuutta. Samaan aikaan muutama sata kaltaistani pientä yrittäjää kituu itse tykönään kanssani saman ongelman parissa. Meillä on hienot tuotteet, tuotantoon tehdyt investoinnit, palava halu tehdä enemmän tuotteita, säännöllinen maksuposti sovittuna rahoittajan kanssa vieraan pääoman lyhentämiseksi mutta…
Tämä yhteiskunta ei ole pätkääkään kiinnostunut meistä, meidän hyvinvoinnista, meidän tuotteista. Meidät on kapeine hartioinemme jätetty täysin yksin. Koen sen nyt kovin konkreettisesti ja tunnen tilanteen jo 12 vuoden takaa. Väittäisin siis, että tiedän, mistä puhun.
Suomeen on luotu järkyttävä elintarvikeputki, jota pitkin maaseudun maataloustehtaissa tuotetut maidot, viljat, lihat ja juurekset kulkevat harvan teollisen yrityksen ja muutaman kauppaketjun kautta muonankuvausmassana kaikkien ihmisten ruokapöytiin. Toiminnan oheen on luotu raskas järjestelmä jolla jokainen jyvä pystytään dokumentoimaan hallintoalamisen ruokapöydästä vaikka kuinka kauas historiaan. Kontrollista ja byrokratiasta on tehty sellainen hyve, jota kierretään ylpeänä esittelemässä ulkomaita myöden.
Oma elämäni järkkyi kevättalvella 2017 kun pääsin tutustumaan Itävallan maaseutuuun. Retki oli tehty maaseudun kehittämishankkeen toimesta. Pienien yrittäjien kuskaaminen "ammattimatkoille" ulkomaille on ainoa toimenpide Suomessa, josta saa olla hyötyä julkisesti rahoitetuissa maaseudun "kehittämis"hankkeissa maaseudun yrittäjille.
Itävalta on kokolailla saman kokoinen maa kuin Suomi, suurinpiirtein sama määrä asukkaita ja olemme kuuluneet tähän Eurooppalaiseen yhdistykseen molemmat vuodesta 1995. Mitä siellä on tapahtunut erilailla? Siellä on taantuneita maaseutualueita nostettu uuteen kukoistukseen. Periaate on ollut, että kun on innovatiivisia, toimeliaita uusia ja vanhoja yrityksiä, niin alueetkin alkavat hengittää. Tästä linkistä löydät helposti paikalliset maaseutuyrittäjät ja heidän tuotteensa https://www.gutesvombauernhof.at/oesterreich.html#content_top ja tästä paikallisista raaka-aineista eri sesonkeihin sopivat reseptit https://www.regionale-rezepte.at/
Kolme vuotta sitten päätin, että kolmen vuoden sisällä saan oman tuotteeni myyntivolyymin sellaiseksi, että pystyn suoriutumaan ylläkuvatun historian synnyttämästä vieraan pääoman taakasta. Nyt huomaan siinä epäonnistuneeni ja on johtopäätösten aika. Jos joku sattuu olemaan tosissaan kiinnostunut hämäläisestä pienestä maatilalla toimivasta elintarvikeyrityksestä, jolla on persoonallinen tuote, myynti organisoitu, jakelukanavat toimii, tasainen mutta ei nykyisen yrittäjän tilanteeseen riittävä liikevaihto: Minuun voi ottaa yhteyttä Heikki Penttilä 0400504788. Nyt on hetki toimia, syksyllä sitä ei välttämättä enää ole.
Nappikirjoitus ja surullisen totta joka sana! Suomi olisi voinut valita Itävallan maatalous- ja maaseututien, mutta toisin kävi elintarvikealan voimakkaan lobbauksen seurauksena….
Ilmoita asiaton viesti
Eilisessä median uutisoinnissa harmitti kun jutun kuvassa oli Suomen maa- ja metsätalusministeri ja Viron maaseutuminsteri…
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka jo mainitsit ne tahot, jotka ovat tähän kehitykseen vaikuttaneet, niin sellaiset herrat kuin Hemilä, Härmälä ja Haavisto ovat olleet aivan keskeisissä rooleissa (”joko laajennat tai lopetat”, jonka seurauksena velkaantuneet suursikalat, -navetat jne). Terveisin, Luomu-Suomen entinen edistäjä.
Ilmoita asiaton viesti
Itseäni harmittaa erityisesti tämän pienen tekemisen täydellinen sivuuttaminen. Parina kesänä olen pitänyt pari päivää vapaata ja kiertänyt pitkin Etelä-Suomen maaseudun erilaisia matkailukohteita. Paikat on puunattu ja tikissä mutta matkailijoita ei missään. Nälkä kun tulee niin voit mennä paikalliseen ravintolaan syömään hollantilaisia ranskanperunoita…
Ilmoita asiaton viesti
Teollisuusvaltio Saksasta tulee todellisuuteen perehtymättömälle suomalaiselle mieleen autobaanat, mersut, Frankfurtin pilvenpiirtäjät, Hampurin punaiset lyhdyt j.n.e.
Mutta tuo Suomesta poikkeava maaseutukulttuuri on sittenkin siellä se oleellisin asia. Maaseutuasuminen tarkoittaa Saksassa aina kyläyhteisössä asumista. Maatalouselinkeinon harjoittajat asuvat tiiviisti lähellä toisiaan ja kylästä löytyy suutari, räätäli, leipomo, apteekki ja pari Gasthausia kapakkoineen. Koko Saksan maa on täynnä noita kyläyhteisöjä etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Osa niistä sijaitsee suurkaupungin liepeillä, mutta se ei ole elämänmenoon vaikuttanut.
Ihmiset niissä ovat satojen vuosien sukupolvien asujien jälkeläisiä eikä heillä yleensä ole hinkua muuttaa muualle. Maailmankuva on suppea, suomalaisittain voisi sanoa jopa ”junttimainen”, mutta käyttäytyminen sosiaalisessa kontekstissa on kuitenkin opitun luontevaa ja kohteliasta.
Olin 80-luvulla siippani kanssa automatkalla kesällä Keski-Euroopassa ja kerran löysimme jostain Frankfurtin läheltä mukavalta näyttävän kylän jonne ajattelimme mennä yöksi illan laskeutuessa. Hiukan nälkäkin oli, joten pysäköimme auton erään Gasthausin eteen ja menimme kysymään olisiko siellä huoneita vapaana.
Sisällä oli työpäivän jälkeen pöytiin asettautuneita kaljan siemailijoita ja ilma oli tupakansavuinen. Menimme tiskin luokse, jonka takana seisoi pulska emäntä ja kysyimme on teillä huoneita. Hän pyysi odottelemaan hiukan, kunnes isäntä saapuu paikalle teurastamolta. No, vartin sisällä takaovesta astuikin tiskin toiselle puolelle tynnyrin paksuinen punakka miehen rehjake, jolla oli kirves kädessään ja valkoinen esiliina veren tahrimana.
Huone järjestyi ja sitten meiltä kysyttiin haluaisimmeko syödä illallista saman tien. Kysyimme mitä hän suosittelisi. Vastaus oli ”blutige Schlachplatte mit Speck”. (Verinen teuraslautanen läskillä). Ystävättäreni oli hiukan aimmein heittäytynyt kasvissyöjäksi, joten ehdotus tuntui hänestä ”varsin etovalta” ja sovimme hänelle jotain muuta. Sitten ehdotimme, että voisimme syödä ulkoterassilla, kun siellä oli lämmintä ja näimme tyhjiä pöytiä kaikkien asiakkaiden jostain syystä istuskellessa sisällä tunkkaisessa ilmassa.
Isäntämme ja emäntämme näyttivät hiukan kummeksuvan toivomustamme, mutta toki sanoivat, että se käy, jos nyt välttämättä haluatte …
Kun ruoka tuotiin ulos pöytäämme, niin kotvan kuluttua vasta totesimme, että ympärillä tuoksui vahvasti lehmän lannalta ja tuhatkunta kärpästä syöksyi saman tien lautasillemme ottamaan osansa ravinnosta. Ymmärsimme, että olisi pitänyt noudattaa paikallisia tapoja – sielläkin.
Ilmoita asiaton viesti
Itselläni on kokemus paikallisista tavoista kun olimme tutustumassa belgialaiseen perunatilaan. Meille oli katettu varjoon mehua ja olutta ja isäntäväki ihmetteli kun kaikki hakeutuivat aurinkoon istumaan. Eipä mennyt aikaakaan kun väki oppi paikallisille tavoille ja hiippaili tappohelteestä tuoleineen varjoon.
Ilmoita asiaton viesti
#5. Kaima kirjoittanut niin elävästi sakujen sisämaailmasta. Itse olen erityisesti Baijerin maaseutuun tutustunut ja siellä on juuri tuo meininki. Kyläyhteisöt ovat vuosisatoja vanhoja perinteiltään ja asukkaiden suvuiltaan. Sen huomaa kun astuu maatalon pitämään bisnekseen oli se sitten kapakka tai majatalo. Joskus on ollut niinkin, että maajussilla on paikallinen hiihtohissi, leirintäalue, bensa-asema tai autoliike. Monipuolisia ihmisiä nämä sakujuntit.
Ilmoita asiaton viesti
Keskusta ja demarit tuhosivat Suomen maaseudun sääntelyllä Alkioiksi.
Menetettiin valtava markkinapotentiaali.
Pienteollisuuden tuhosi demarit mm. M. Koiviston johdolla.
Suomi ryssi urakalla tulevaisuutensa ihmiskasvoisesta elämäntavasta.
Ilmoita asiaton viesti
Ottamatta kantaa kovin selkeästi kommenttiisi siitä muistui kuitenkin mieleen Vennamon 70-luvun motto KEPU:n politiikkaa kuvaamaan: ”Tapa talonpoika päivässä!”
Ilmoita asiaton viesti
Jotakin tuosta erosta selittänee se, että Itävalta on liittovaltio toisin kuin Suomi. Me olemme siis keskusjohtoisempi järjestelmä, jossa ukaasit tuppaavat tulemaan omasta ”Moskovastamme”. Maakuntauudistushan tätä veisi toiseen suuntaan, mutta jostain syystä ”Moskova-meininki” tuntuu olevan monelle rakkaampaa.
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Ähtärin pandatkin ovat mainio esimerkki suomalaisen keskusjohtoisuuden kankeudesta.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005671898.html
Tässäkin suhteessa systeemimme joustavoittaminen on paikallaan.
http://www.rautatiematkustajat.fi/pdf/Sivurata_plu…
http://www.rautatiematkustajat.fi/pdf/Sivurata_plu…
Terveisin Kalevi Kämäräinen
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kertomus sitkeästä halusta toimia hallintoalamaisuuden ikeestä huolimatta. Keskellä Eurooppaa on vuosisatoja hioutunut pienyrittämisen tapa tehdä paikallisesti huipputuotteita eikä koskaan bulkkilaatua massoittain kuten meillä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi on oikeastaan aina mennyt loppujen lopuksi Ruotsin perässä. Niin tässä maaseutukehityksesäkin. Skånessa katsotaan yleisesti, että vain 200 hehtaaria suuremmat tilat ovat pitemmän päälle elinkellpoisia. Ja suurin osa Ruotsin maataloudesta tulee sieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Kävin tänä keväänä Itävallassa maaseudulla tutustumassa maaseutuyrityksiin ja mitenkä tulitkin siellä mieleeni.
Olo tuli aika surulliseksi siitä miten Suomi on ryssinyt maaseudun asiat verrattuna Itävaltaan. Toisenlaisella politiikalla kylät olisivat asuttuja ja koulut pystyssä. Pienetkin pärjäisivät.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa vain ’isot’ pärjäävät. EU:n tuetkin kohdentuvat suuromaisuuksille, eli tiloille, joiden ei edes tarvitsisi tukia saada.
On käynyt ilmi, että investointien takia velkaantuneet ja yksin yrittämisestä väsyneet maaseutuyrittäjät, ovat tulleet tiensä päähän.
Maatiloilla kiertää nyt terapeutit, jotka yrittävät pelastaa ihmisiä vaipumasta epätoivoon. Epätoivosta kuitenkin noustaan useimmiten riittävän toimeentulon ja lisäkäsien avulla.
Olemme saaneet lukea kauhutarinoita laiminlyödyistä tuotantoeläimistä, jotka omistajat ovat jättäneet hoitamatta. Tarkastukäynneillä on havaittu inhimillisiä tragedioita, jotka ovat olleet seurausta pitkään jatkuneista talousvaikeuksista.
Meillä on näyttänyt jääneen jo yhdeksänkymmentäluvun laman tapaan pienyrittäjien ajaminen ahdinkoon. Yrittäjät sinnittelevät viimeiseen saakka, kunnes pankki tulee ja iskee viimeisen naulan navetan oveen.
Nyt, jos koskaan, on hallituksen ryhdyttävä hädänalaisten maaseutuyrittäjien pelastamiseen. Kyse on, niin toimivan maaseudun, ihmisten toimeentulon kuin eläinten selvitymisen turvaaminen rahoituksin, joita nykyisin jaetaan hyvin toimiville elinkeinoille, kuten suurteollisuusaloille ja laivaliikenteelle.
Ilmoita asiaton viesti
EU on päättänyt jo 30 vuotta sitten ettei Suomi tarvitse maatiloja eikä teollisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä lause kertoi kaiken:
”Suomeen on luotu järkyttävä elintarvikeputki, jota pitkin maaseudun maataloustehtaissa tuotetut maidot, viljat, lihat ja juurekset kulkevat harvan teollisen yrityksen ja muutaman kauppaketjun kautta muonankuvausmassana kaikkien ihmisten ruokapöytiin. Toiminnan oheen on luotu raskas järjestelmä jolla jokainen jyvä pystytään dokumentoimaan hallintoalamisen ruokapöydästä vaikka kuinka kauas historiaan. Kontrollista ja byrokratiasta on tehty sellainen hyve, jota kierretään ylpeänä esittelemässä ulkomaita myöden”.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi on sairastunut suuruuden hulluuteen. Kaiken pitää olla suurta ja mahtipontista.
Jos on keski-euroopassa vieraillut, niin joka paikka on täynnä pieniä ja toimivia puoteja. Suomessa kaikki näyttää keskittyvän kymmenien tuhansien neliöiden suurmarketteihin.
Kaupunkien ja pienenpienkin paikkojen keskustat autioituvat ja samalla kuolevat, miten kehitystä voisi muuttaa?
Ilmoita asiaton viesti
Joo, tämä kehitys on ollut ihan poliittisen valtakoneiston linjan mukaista. Työ digitalisoituu ja sitä pystytään tekemään nykyään ilman paikkasidonnaisuutta mutta poliittinen tahto haluaa ajaa meidät kaikki asumaan samaan kasaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tottahan se on, että valtion politiikka on edesauttanut isojen paikkojen edelleen kasvuun ja kaupan keskittymiseen noihin paikkoihin. Asutuksen keskittyminen mahdollistaa massiivisten kauppakeskusten syntymisen.
Politiikkahan on jo vuosia vienyt palveluja keskustaajamiin. Tämä on johtanut siihen, että ihmisten on pakko asioita hoitaa näissä taajamissa. Samalla hoidetaan ostokset.
Se mistä on aika vähän puhuttu, on se että yhteiskunnan toimet ovat aikaansaaneet rajut omaisuuksien arvonlaskut. Esimerkiksi pienillä paikoilla kiinteällä omaisuudella ei juurikaan ole enää arvoa, eikä kysyntääkään. Uskomattoman paljon euroja on tässä hävinnyt taivaan tuuliin.
Ilmoita asiaton viesti