Tämä arpa ei voita
Epäuskoinen olo valtasi mieleni tänään kun päästin ilmoille pikkuhiljaa valmistellun ajatuksen siitä, että voisin tosiaankin ajatella luomutuotteiden valmistusta.
Puolitoista vuotta meni aikaa, että löysin viljelijän, joka pystyy tarjoamaan tasaisesti ympäri vuoden oikeanlaatuista luomuperunaa jotta voisin tosissani tarjota luomuraaka-aineista tehtyä potturieskaa myyntiin.
Muiden raaka-aineiden löytymisessä ei sellaista ongelmaa ollutkaan.
Byrokratiahärkää en ole vielä tarttunut sarvista tässä luomuasiassa mutta sen verran olen asiaa pöyhäissyt, että eipä tuo isoja haasteita tuota, eikä ylittämättömiä kustannuksiakaan. Puuhastelua varten en siihen kuitenkaan ole ajatellut ryhtyä.
Aikanaan kun vuonna 2012 aloin perunapohjaisten tuotteiden valmistuksen. Ajattelin, että tällaisen pienen tuottajan on hyvä erottua jollain konsteilla isommista toimijoista. Ajattelin, että hankin raaka-aineet mahdollisimman läheltä ja mahdollisimman käsittelemättöminä. Tilamaito oli tuolloin kovasti puheenaiheena. Ajattelin, että tuossapa oivallinen liemi paistoksiin.
Aika ei ollut helppo alkaa valmistaa pienessä laitoksessa naapurista haetusta maidosta tuotteita. Eräs korvapuusticase Pirkkalasta on saattanut jäädä mieleen noilta vuosilta.
Olin silloin kovin hyvilläni, kun sain järjestymään tuotannon niin, että pystyin kuitenkin käyttämään tilamaitoa meillä tuotannossa kuumennettavien jalosteiden valmistamiseen.
Aikani näitä paistoksia tehtyäni ja tilamaidosta meteliä pidettyäni huomasin, että eivätpä nämä tuotteet saa ihastuksia asiakkaissa aikaiseksi muualla kuin somefiidissä. Ei siellä missä tehdään ostopäätöksiä. Hintakaan ei voinut olla esteenä, koskapa kaupan einesosastolta löytyi teollisia tuotteita samoilta hyllyiltä kovempaan kilohintaa. Kaupan hyllyltä sain varmasti niin hyvän hyllypaikan, ettei vika voinut olla siinäkään. En oikein usko tuotteiden laadunkaan olleen kysynnän kasvun esteenä, koska tuotannolle oli kuitenkin syntynyt selvä mutta pieni jatkuva kysyntä. Kysyntä oli kuitenkin niin pientä, että tuotannossa ei päästy järkeviin tuotantomääriin ja tuotannosta oli mahdollista luopua, kun rieskalle löytyi oivallinen jakelukanava ison leipomon kanssa yhteistyössä.
Olen näihin päiviin tuntenut olevani vähän niinkuin syrjityn vähemmistön edustaja, lähiruokatuottaja. Luomu on ollut julkisien toimijoiden suojeluksessa ja juhlapuheissa. Luomuun on työnnetty markkinarahaa ja sitä on pönkitetty sieltä ja tuolta.
Tänä päivänä olen suuresti ihmeissäni kun olen varovasti, tosin kaikissa käyttämissäni sähköisissä kanavissa, kertonut, että nyt on se hetki, kun tällainen poloinen lähiruokaverstaskin miettii tosissaan luomutuotteiden tekemistä. Hämmästys on aikamoinen, kun en saa minkäänlaista keskustelua aikaiseksi. Normimäärä "bändäreitä" on toki käynyt tykkäilemässä päivityksaistäni, varmaan säälistä 😉
Nyt ei kelpaa selitykseksi se, että ameriikan pojat on muuttanut naamakirjan algoritmejä, eikä päivitykset näy mihinkään. Luomusta tekemäni somepäivitykset ovat näkyneet lukijoiden somefiideissä keskimääräistä (epämääräistä?) somepäivitystäni paremmin.
Tämä päivä on ollut hyvä siinä mielessä, että olen kertonut julki idean, jolla ajattelin olevan siivet. En ole vielä ehtinyt tekemään mitään peruuttamatonta ja näyttää, että tämä päivä on hyvä antamaan minulle tarvittavan informaation siitä, että riittää vastaisuudessa, että alan innostumaan kaikesta luomuun liittyvästä mutta mitään konkreettista ei asian eteen kuitenkaan kannata ryhtyä tekemään.
Perunakattila on kiehumassa huomisia rieskoja varten. Taidan mennä nostelemaan potut jäähtymään, että päästään aamulla leipomaan.
Luomu on normalisoitunut. Se ei ole enää eriytymisen väline.
Ilmoita asiaton viesti
Tänään on ollut hyvä päivä kun tällaisen harjoituksen perusteella voi tehdä päätelmän, että ”omasta päästä” tehty tuote on hyvä ja sillä mennään 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaiset uskovat, että suomalainen ruoka on muutenkin niin puhdasta, joten harva vielä malttaa maksaa luomusta lisää. Se, kuten kasvisruokakin on kuitenkin selkeä megatrendi ja kuten facessakin jo kommentoin, suomalainen ”puhtaus” ei merkitse rajojemme ulkopuolella mitään ilman (vähintään) sitä standardiluomumerkkiä.
Ilmoita asiaton viesti
Hupaisaa on ollut se, ettei kukaan ole lähtenyt edes haastamaan tuosta hinnasta. Samalla hinnalla ei luomua pysty kaupan hyllylle saamaan mutta hämmästyin kun laskin, että sitä pistyisi kyllä tarjoamaan ihan kilpailukykyisellä hinnalla. Minkäänlaista kunnon keskustelua ei luomulla tunnu saavan vaan aikaiseksi. Harmi.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tästä kirjoituksesta, joka erinomaisesti avaa myös luomutuotannon haasteita. Luomun markkinointi maassa, jossa ruoka muutenkin on puhdasta ja maistuvaa, on varmasti haasteellisenpaa kuin monissa muissa maissa.
Mielestäni luomu on kuitenkin voittanut alaa jatkuvasti. Hitaasti ja vähitellen, kun luomutuotannon perusteet ovat tulleet suurelle yleisölle tutuiksi – ja myös siksi, että suolistosairaudet ovat yleistyneet.
Voi olla, Heikki, että olet kuulunut edelläkävijöiden joukkoon ja ollut liikkeellä jo silloin, kun markkinat luomulle vasta ovat olleet kehittymässä.
Tieto luomusta kuitenkin leviää jatkuvasti.
Nyt suurikin yleisö jo tietää, että esimerkiksi luomulammas myös ruokitaan luomurehulla – eli luomussa mennään kautta linjan.
Juustoportti puolestaan on tehnyt ansiokkaan avauksen ”Vapaan lehmän maidolla”. Vapaa lehmä tässä tapauksessa tarkoittaa lehmää, joka pääsee välillä ulos laitumelle.
Mielestäni loistava ja rohkaiseva avaus!
Toivon, että jatkat kirjoittelua tänne Puheenvuoroon. Sinun puheenvuoroosi linkittyy Suomen maatalouspolitiikka ja sen painotukset. Luomutuottajat ovat tiloillaan jatkuvan tarkastelun alla – ja luomuruokien tekijät puolestaan eivät välttämättä saa riittävästi tarvitsemaansa näkyvyyttä julkisessa keskustelussa.
Keskustelu on hyvä tapa pitää esillä luomuun ja lähiruokaan liittyviä näkökohtia.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä pienimuotoisesta elintarviketuotannosta käydään keskustelua tosiaankin tosi vähän.
Tavallinen kuluttaja tuskin tietää meitä olevankaan.
Välistä tuntuu, että meidän touhut suorastaan vaietaan olemattomiin.
Minun mielestäni ruokakulttuuri lähtee meistä mahdollisimman lukuisista pienistä toimijoista, joita peesaamalla teollisuus voisi sitten keulia viennissä mutta täällä ylituotantomarkkinassa teollisuus tuntuu olevan kädetön vientihommissa ja pitää meitä pieniä puuhastelijoita vaan kilpailijoinaan 😉
Ilmoita asiaton viesti
Suomi ei tosiaankaan ole mikään Ranska. Mielestäni oikein nähty tuo yhtälö ruokakuttuurin ja pienten toimijoiden välillä, ja tosiasiallisesti kuitenkin main stream jyrää keskusliikkeiden kautta.
Paikallisuus on pienen toimijan osa pitkien välimatkojen maassa, jossa logistiset kustannukset helposti lähteävät syömään katetta. Mutta paikallaan pysymälläkin voi aikaansaada vetovoimaa. Samoin ravintoloiden ja kahviloiden alihankkijana.
Otan nyt esimerkin oman alueesi ulkopuolelta – bensa-asemasta.
Olen seurannut Lapinjärvellä Pukaron Paronin kehittymistä aina vain suositummaksi bensa-asemaksi… tai no, se on jo kauan sitten ohittanut käsitteen bensa-asema ja laajentunut ruokapaikaksi ja kaupaksi, pysähdyspaikaksi, jossa tilausajobussitkin pysähtyvät.
En tiedä, onko leipomosta mahdollista tehdä vetovoimaista yksikköä muun kuin tuotteiden ja huolellisesti harkitun sijainnin avulla? Kahvila lienee yleisin lisä leipomon yhteyteen. Lahjatavarakauppa on jo hiukan kauempaa haettu ajatus. Leipomiseen liittyvä lahjatavarakauppa: essuja, kaulimia, muotteja…?
Niin helppoa ehdotella. Olen huomannut, että monet, jotka eivät itse ole yrittäjiä, ovat kovin innostuneita kertomaan omista ideoistaan yrittäjille. Samaan sorrun tässä siis itsekin.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi ei tosiaankaan ole mikään esim. Saksa missä kapakanpitäjä hakee tuoreet bratwurstit tien toiselta puolelta teurastajalta…
Yrittämiseni tähtihetkiin kuuluu kun keksin tarjota hotellille, joka on jakokierrokseni matkan varrella, mahdollisuutta tarjota asiakkailleen joka aamu tuoreet rieskat. (Ei muuten kelvannut 😉 )
Olen erikoistunut tuohon leipomiseen ja olen onnistunut luomaan yhteydet niin, että kuljetukset kauppoihin Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla onnistuu ja etelässä onnistuu myös sähköinen tilaaminen. Se ei ole pienenä olemisen ongelma ainakaan minulle.
Omaa myymälää olen monesti laskenut ja tullut tulokseen, että päivä vuodessa riittää. Meillä on täällä lähiruokasafari kerran vuodessa jolloin asiakkaat voivat kierrellä pirkanmaalaisia tiloja. Meidän ”tehtaanmyymälänä” kesällä toimii naapurikylässä oleva Niitty-Seppälän kesätori, eli yhteistyö näissä jutuissa on Rautaa.
Minusta pienten toimijoiden tuotteet pitää olla ostettavissa siellä, mistä ruuat ostetaan. Silloin on mahdollisuus yrittäjälläkin pysyä ”leivän syrjässä kiinni”
Ilmoita asiaton viesti